Pohjois-Savon mustikkakukko

Mustikkakukko eli rättänä
(10 annosta)

250 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
4 dl ruisjauhoja
1 dl ohrajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 l mustikoita
1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja

  1. Sekoita pehmeä rasva, sokeri ja jauhot taikinaksi käsin tai koneella. Anna taikinan vetäytyä kylmässä vähintään tunti.
  2. Ota taikinasta 2/3 ja kauli se muovikelmujen välissä pöydällä vuoan muotoiseksi kukon pohjataikinaksi. Nosta taikinalevy kelmun avulla uunivuokaan ja painele vuoan pohjalle ja reunoille.
  3. Sekoita mustikoiden joukkoon sokeri ja perunajauhot ja kaada taikinan päälle vuokaan. Kauli samalla tavalla kansi lopputaikinasta ja nosta mustikoiden päälle. Painele taikina reunoista yhteen.
  4. Paista mustikkakukko 200 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Voit laskea lämpöä 180 asteeseen, kun kukko alkaa saada väriä.

Jos teet annosrättänöitä, ota muotilla pyöreitä pohjia kaulitusta taikinasta ja painele huolellisesti pieniin annosvuokiin. Annosrättänöihin tarvitaan mustikoita hieman vähemmän kuin yhteen vuokaan tehtyyn mustikkakukkoon.

Vinkki: Mustikkakukon voi tehdä kokonaan ruisjauhoista. Taikinan voi myös taputella vuokaan jauhotetulla kädellä.

 

Pohjois-Savossa mustikka piiloutuu ruiskuoreen

Pohjois-Savo on tunnettu kukoistaan. Suolaisten kukkojen rinnalla tunnettu herkku on myös makea mustikkakukko eli rättänä. Rättänän erottaa mustikkapiirakasta se, että mustikka on vuorattu ruistaikinakuoreen.

- Se ei ole mustikkakukko, jos mustikka ei ole piilossa taikinan sisällä. Ja taikina on ehdottomasti ruisjauhoista tehty, tarkentaa Katri Koppanen, Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaisten kotitalous- ja yritysneuvoja.

Rättänän pääraaka-aineet, mustikka ja ruisjauhot, ovat varsin terveysvaikutteisia. Tukevuutta leivonnaiseen tuo rasva, perinteisesti voi, jota voi halutessaan korvata pehmeämmällä rasvalla. Aikaa mustikkakukon tekemiseen ei kulu paljon ja kypsentäminen tapahtuu uunissa. Kukko on ollutkin savolaiselle ruokaperinteelle tyypillistä tarjottavaa, emännän aikaa säästävää.

Mustikkakukon kaverina tarjotaan yleensä kermavaahtoa, mutta hyvältä se maistuu myös jäätelön tai vaniljakastikkeen kera. Maukkaimmillaan mustikkakukko on hieman lämpimänä. Siitä voi tehdä myös annosmallin eli useita pieniä kukkoja esimerkiksi muffinivuokiin. Annoskukkoihin tarvitaan hieman vähemmän mustikoita kuin vuokaan tehtäessä.

Mustikkakukko on ollut perinteinen kesäherkku – varsinkin silloin, kun mustikkasato on ollut hyvä. Jos pakastimesta löytyy vielä viimevuotisia mustikoita, ne voi hyvin käyttää kukkoon ennen uuden kauden mustikoiden tuloa.

- Pakastettuja mustikoita käyttäessä on hyvä lisätä hieman enemmän perunajauhoja sitomaan nestettä, neuvoo Katri.

Kun pohjoissavolainen perinneruokien äiti Bertta Räsänen yritti 1970-luvulla lanseerata mustikkakukkoa jälkiruuaksi, tuomitsivat ”herrat” sen rahvaanomaiseksi, joka vielä sotkee hampaatkin. Sittemmin herkullinen mustikkakukko on päässyt myös ravintolapöytiin ja sitä saa Pohjois-Savon ulkopuolellakin.

Juttu on julkaistu lehdessä KOTI 6/2010

Jaa